sunnuntai 30. elokuuta 2015

Miten ja miksi?

Epämukavuusalue. Rajojen rikkominen. Mielen hallinnan vaikeus. Päämäärättömyys. 

Pt sanoi jo heti sillon, kun alotettiin yhessä treenaaminen, että hänellä on tapana tuupata ihmistä epämukavuusalueelle. Ajattelin, että fine. Se on varmasti tarpeellista ja ihan tervetullutta. Ja kyllä, treenit on ollu kovia ja jaksamisen äärirajoilla on menty monta kertaa. Tänään mieli kuitenkin voitti lopulta kropan.

Uusi saliohjelma on ollu ekaa viikkoa työn alla. Paperilla se näyttää kivalta. Siinä on kolme eri liikesettiä ja joka viikolle on vielä eri tapa tehdä niitä settejä: on joko annettu toistojen määrä tai käytettävän ajan määrä. Jollain viikolla mennään kellon kanssa kilpaa ja jollain viikolla tehdään niin paljon toistoja kun vaan jaksaa. On siis vaihtelua ja variaatioita, sitä mitä toivoinkin.

Käytännössä huomasin, että se, mikä paperilla näyttää kivalta, on todellisuudessa kaukana epämukavuusalueella. Ja tänään oli pahin treeni kaikista. Lähtötilanne oli se, että olin töistä kotiin tullessa niin puhki, että ittensä motivoiminen ylipäänsä lähtemään salille, oli aikamoisen työn takana. Alkuperäinen tavoite tänään oli tehdä ohjelman mukainen määrä toistoja, todellisuudessa tein niin paljon kun vaan jaksoin ja jäin vielä hyvän matkan päähän siitä tavotellusta toistojen määrästä. Tulipa koettua siinä kaiken kaikkiaan kolmen tehdyn kierroksen aikana sekin, miltä tuntuu kun liikkeitten välissä puree hammasta ja nieleskelee kyyneleitä, kun mieli sanoo, että en pysty tähän. Ja viimosella kierroksella otti oma kykenemättömyys niin paljon päähän, että en etes tehny niin paljon kun kroppa olis jaksanu. Mieli voitti ja luovutin. 

Treenin jälkeen mietin, että miks teen tätä. Ainut tavote, jonka oon laittanu liikkumiselle ylipäänsä, on hyvä fiilis. Mut se ei oikein riitä. Epämukavuusalueella treenaaminen ei todellakaan tarjoa hyvää fiilistä paitsi ehkä jälkeenpäin, tänään ei tosin sillonkaan. Järjellä tajuan ja nyt selkeämmin ku koskaan, että jos olis joku selkeä konkreettinen tavoite, jota kohti olis menossa, niin olis helpompi sietää epämukavuus ja vaikeudet, mut just nyt en osaa itelleni mitään tavotetta asettaa. Ja sit ennen kaikkea pitäis oppia tsemppaamaan itteään ihan uudella tavalla, ja se selkeä tavoite auttais siinäkin. Mielikin kaipaa siis vahvistavaa harjottelua.

Mut se on selvää, että salitreenistä en luovu, koska se on jossain määrin elinehto. Kropassa, erityisesti selässä, huomaa heti, jos lihaksia vahvistava harjoittelu loppuu. Ja toisin kun sen juoksemisen kanssa, ajatuksen tasolla kuitenkin tykkään kuntosaliharjoittelusta. Joten jotenkin tästä kuopasta täytyy kiivetä ylös.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Kyllä sie sieltä kuopasta pääset, jostain löytyy se joku juttu.
    t.äit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja pääsinkin tältä erää. Jo seuraavana päivänä pt:n kanssa treenatessa oli ihan toisenlainen meininki. Ja kyllähän tuo luistelemaan pääsy pitkästä aikaa antoi taas lisämotivaatiota muuhunkin. Mut joskus ei vaan kulje.

      Poista