lauantai 8. elokuuta 2015

Kipinän hetki?



Kolme kuukautta sitten asetin itselleni haasteen: Kysymyshän oli, että miksi en tykkää juoksemisesta? Vastauksen löytääkseni päätin tavoitella kesän aikana sellaista juoksukuntoa, että lopulta kipaisen 10 km yhdellä kertaa.

Kolmeen kuukauteen on mahtunut aika monta käveltyä ja juoksenneltua kilometriä. Kolmeen kuukauteen on mahtunut kipua ja särkyä, myös vääränlaista kipua ja särkyä. Kolmeen kuukauteen on mahtunut hetkiä, jolloin laitoin lenkkarit jalkaan innoissani ja hetkiä, jolloin ei pätkääkään kiinnostanut, mutta laitoin kuulokkeet korviin ja lenkkarit jalkaan silti ja painelin lenkkipolulle. Kolmeen kuukauteen on mahtunut myös vesisadetta, leirielämää, salitreeniä ja lepopäiviä. Ja tulipa sitä yksi personal trainerkin palkattua. 

Mutta se, mitä kolmeen kuukauteen ei mahtunut, on 10 km juoksulenkki. Vaikka sinnikkäästi laitoin tossua toisen eteen, on 5km pisin matka, jonka olen juossut. Treenien alussa ja jälleen noin kuukausi sitten tuli kroppaan vääränlaista kipuilua, joka pahimmillaan lamautti täysin ja pakotti lepäämään. Varsinaisilla juoksulenkeillä en kertaakaan muista oikeasti nauttineeni menosta. Olo on ollut aina lähinnä epämiellyttävä ja kyllästynyt. Yksitoikkoista tuskailua, eikä kovin inspiroivaa. Ja lopulta alkoi vähän pelottaa, että kroppa menee niin rikki, etten pian voi tehdä sitäkään, mistä oikeasti innostun. Ja siinä kohtaa päätin, että ei enää. Vaikka tavoitteesta luopuminen vähän harmittaakin, ei juokseminen ole sen arvoista, että kannattaa itseään rikkoa.

Mutta kyllä tästä projektista jotain jäi käteenkin. Ensinnäkin kunto on kasvanut. Sen huomasin konkreettisesti esimerkiksi tänään, kun kävin salilla ja tein alun lämmittelyn juoksumatolla. Kun aiemmin yhden kilometrin alkulämmittelyjuoksunopeus on ollut 6,5km/h on se nyt 8-8,5km/h. Ja jaksanhan nyt tosiaan tuolla lenkkipoluillakin kipaista 5km lenkin, jos niin haluan. Kolme kuukautta sitten sekin tuntui aika kaukaiselta haaveelta. Mutta olennaisimpana käteen jäi tieto siitä, että pitkän matkan juokseminen ei oo miun laji. Oon siis aiemminkin ollut oikeessa. Olennaista liikkumisessa on hyvä fiilis, riittävä vaihtelu ja riittävä määrä aivojumppaa, jotten kyllästy ja jää miettimään vain sitä, kuinka epämiellyttävältä treeni tuntuu ja mihin sattuu.

Treenit jatkuu kohti seuraavia haasteita. Pt:n kanssa viritellään jo uusia juttuja ja uusi luistelukausikin on jo ihan nurkan takana. 

Ja kyllä ne lenkkaritkin on edelleen käytössä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti