maanantai 4. toukokuuta 2015

Kesähaaste

Luistelukausi päättyi huhtikuun lopussa ja kesäksi kaipailin jotakin urheilua, josta innostua ja jolla itseään haastaa. Oon viimeiset pari kesää ajellut pyörällä satoja kilometrejä, mut nyt ajattelin, että tänä kesänä teen pääasiassa jotain muuta. 

Yksi ajatus on aina ajoittain miuta vaivannu, ja viime talven mittaan se alkoi vaivata ihan kunnolla. Miksi en tykkää juoksemisesta? Onko syy siinä, että lapsena luistelutreenien oheisharjoituksissa juostut metrit ja kilometrit oli aina jotenkin tuskaa ja kurjuutta? Vai onko syy siinä, että erinäiset urheiluvammat ja muut viat, joita lääkärien ja fysioterapeuttienkin voimin on tutkittu, alkaa vaivata aina kun vilkaisenkaan juoksukenkiin päin? Korvien välissä vai fysiikassa?


Tänä kesänä haastan itseni ja otan asiasta selvää. Surffailin internetin syövereissä ja löysin useitakin erilaisia vaihtoehtoja, miten tätä haastetta voisi lähteä ottamaan haltuun. Päädyin valitsemaan juoksukoulun, jonka löysin Porin vapaa-aikaviraston sivuilta. Projektin päätepiste siintää jossakin loppupuolella kesää, suurinpiirtein kolmen kuukauden päässä. Tarkoitus on silloin hilpaista 10 km lenkki. Sitä edeltävälle ajalle on siis päiväkohtainen suunnitelma, mutta elämä toki tuo matkaan haasteita. Nyt jo on tiedossa leiritouhuja (purjelaivalla ei paljon juoksennella) ja toivottavasti ulkomaanmatkailua (lenkkareiden mukaanpakkaamista pitää miettiä pari kertaa), mutta niissä kohdissa sovelletaan sitten. Tietysti on myös mahdollista, että kroppa laittaa ennemmin tai myöhemmin hanttiin ja homma loppuu siihen, mutta ihan helpolla en aio antaa periksi. Saa nähdä kuin tässä käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti