keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Unohtamisesta ja elämän pienistä virheistä

Menetän yöunet hermoillessa. Kun huomaan mokanneeni jonkun asian ja tiedän, että asialle voi tehdä jotain vasta seuraavana päivänä, on varmaa, että yöunet on hukassa. Pyörin ja hyörin, heräilen ja käyn kierroksilla. Muistan sen tunteen. Mutta en juuri nyt muista yhtään sellaista kämmäystä, joka sen tunteen aiheutti.

Kun se moka sitten tapahtuu, lohdutan itseäni niinä unettomina iltoina sillä, että parin viikon päästä tälläkään ei ole enää mitään väliä. Todennäköistä on, ettei sekään moka ollut niin iso, etteikö sitä voisi korjata. Koska suurin osa virheistä on elämän mittakaavassa pieniä virheitä. Pian on sanottu anteeksi tai soitettu puhelu tai korjattu pieleen mennyt asia niinkuin se on korjata täytynyt. Ja asia on järjestelty ja on siirrytty eteenpäin. Elämä menee eteenpäin. Mutta tunnolliselle ihmiselle, joka järjestelmällisesti yleensä hoitaa sen mitä pitää, virhe on ravisteleva. Se ei ole "näitä tapahtuu, ei haittaa" -juttu. Kyllä haittaa. Niin kauan, että virheen saa korjattua. Ja vielä vähän sen jälkeenkin. Tunnollista minää hävettää, että saatoinkin niin kämmätä. Usein kyseessä on unohtaminen tai väärinymmärrys. Se että tietämättömyyttään ja joskus huolimattomuuttaan teki tai sanoi jotakin pieleen.

"Ole itsellesi armollinen äläkä vaadi itseltäsi täydellisyyttä." Niin olenkin enkä vaadikaan. Olen armollinen siinä, että yritän olla ottamatta vastuulleni asioita, jos ne eivät mahdu to-do -listalleni. Voin antaa periksi ja voin toisinaan mennä sieltä missä aita on matalalla. Vähän sinnepäin. Ja osaan antaa anteeksi. Itsellenikin, vaikka se on kaikkein vaikeinta. 

Mutta unohtaminen. Se vatsasta kouraiseva tunne kun tajuaa, että "ainiin!". Kun en ole tehnyt sitä mitä lupasin.

Tänään en ole huomanut unohtaneeni mitään tärkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti